sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

1-vuotis onnittelukortti

Tänään päästiin onnittelemaan 1-vuotta täyttävää pientä neitiä. Tämmöisellä matokortilla häntä onniteltiin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Minions -kakku

Täällä vietettiin syntymäpäiviä ja toivomuksena oli Minions -kakku. Suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen olen, ehkä jotain pientä parannusta olisi vielä kaivannut. Synttärisankarilta tuli palautetta esim. jaloista, kengät liian isot. Totuushan tulee lasten suusta.






sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mansikkainen hyydykekakku


Tänään vietimme syntymäpäiviä ja perinteistä kermakakkua ei sankari halunnut. Kinuskikissan ohjeella tein kinuski-mansikkakakun ja päälle laitoin vielä mansikkasose kuorrutteen. Reunaa kiertää maitosuklaasta sulatettuja raitoja ja koristeena vielä vähän mansikkaa, kotimaisia ei tähän aikaan vuodesta valitettavasti saanut.Tämän kakun tein halkaisijaltaan 26 cm vuokaan joten kerroin ohjeen aineet 1,3 kertaisiksi. Samalla tekniikalla ja ohjeella olen tehnyt kakun myös mustikasta ja silloin raidoitus oli tasaisempi. Meillä tämä mansikka versio sai enemmän ääniä mustikkaan verrattuna, joka tosin oli sekin hyvää.





sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Poikavauvalle -kortti

Kortteja tullut joitakin tehtyä mutta ovat olleet niin samanlaisia edellisten kanssa ettei ole viitsinyt niitä tänne päivitellä. Nyt tuli tehtyä semmoinen jollaista en ole ennen tehnyt. Tässä onnittelut kortti Poikavauvan johdosta.

Isänpäivä kakku

Isänpäivä oli viikko siten mutta kuva kakusta tulee vasta nyt. Kakussa keksipohja ja muuten tuorejuustoa ja rahkaa. Päälle kuviot tehty sulatetusta suklaasta, alla maitosuklaata ja sydän päällä valkosuklaasta.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Hääparille

Kesän 2015 ensimmäisissä häissä oltu vieraana ja tässä hääkortti jolla hääparia onniteltiin. Korttipohjana helmiäiskorttipohja.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Poikavauvalle kortti

Tuttava perheelle syntyi poikavauva jonka johdosta onniteltiin tämmöisellä kortilla.