Tänään vietimme syntymäpäiviä ja perinteistä kermakakkua ei sankari halunnut. Kinuskikissan ohjeella tein kinuski-mansikkakakun ja päälle laitoin vielä mansikkasose kuorrutteen. Reunaa kiertää maitosuklaasta sulatettuja raitoja ja koristeena vielä vähän mansikkaa, kotimaisia ei tähän aikaan vuodesta valitettavasti saanut.Tämän kakun tein halkaisijaltaan 26 cm vuokaan joten kerroin ohjeen aineet 1,3 kertaisiksi. Samalla tekniikalla ja ohjeella olen tehnyt kakun myös mustikasta ja silloin raidoitus oli tasaisempi. Meillä tämä mansikka versio sai enemmän ääniä mustikkaan verrattuna, joka tosin oli sekin hyvää.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Mansikkainen hyydykekakku

sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Poikavauvalle -kortti
Kortteja tullut joitakin tehtyä mutta ovat olleet niin samanlaisia edellisten kanssa ettei ole viitsinyt niitä tänne päivitellä. Nyt tuli tehtyä semmoinen jollaista en ole ennen tehnyt. Tässä onnittelut kortti Poikavauvan johdosta.
Isänpäivä kakku
Isänpäivä oli viikko siten mutta kuva kakusta tulee vasta nyt. Kakussa keksipohja ja muuten tuorejuustoa ja rahkaa. Päälle kuviot tehty sulatetusta suklaasta, alla maitosuklaata ja sydän päällä valkosuklaasta.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Hääparille
Kesän 2015 ensimmäisissä häissä oltu vieraana ja tässä hääkortti jolla hääparia onniteltiin. Korttipohjana helmiäiskorttipohja.
perjantai 29. toukokuuta 2015
torstai 28. toukokuuta 2015
Kastepäivänä -kortti tytölle
Sukuumme syntyi uusi tulokas jo maaliskuussa ja tässä kuvaa kastepäivä kortista. Taustapaperina tuommoista vähän helmiäispintaista, kortti aika yksinkertainen mutta mielestäni yksinkertaisuudellaan kaunis.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Sydänleivokset
Ystävänpäivä oli ja meni mutta tässä hyviä vaikka ystävänpäivänä tarjoiltavaksi. Näissä käytetty yhtä lempi marjaani eli puolukkaa.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Rippikakku
Tänään meillä on juhlittu rippijuhlia joihin tein sokerimassakuorrutteisen kakun. Kukat tehty myös sokerimassasta. Kuvassa kukat näyttävät liian "kirkkailta", olivat luonnossa tummemmat.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Tuplasynttärikakku
Tuplasynttäreiden kakku, juhlijoina kuten Turtles ja kruunu kuvistakin voi päätellä, on tyttö ja poika. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassasta. Päällisen päällä olevat valkoiset kiekurat ja salamat tehty pikeerillä.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)